Kombat Klubi 20 vuotta

Juhlistamme tapahtumaa 17.5 -19.5 ja juhlan kunniaksi järjestämme kaikille avoimen kamppailulajien leirin. Leiri koostuu neljästä osiosta ja vetäjinä toimivat Straight Blast Gymin mustat vyöt Matt Inman & Jarkko Korjus & Simon Kenny

Leirin pääohjaajana tullaan näkemään MATT INMAN, hän on nykyään SBG UK päävalmentaja, 2. asteen mustavyö bjj:ssä. Matt Inman on entinen ammattiottelija, joka on otellut yli 30 kertaa vapaaottelussa (20-11), lisäksi Matt on otellut ammattilaisotteluita thainyrkkeilyssä sekä nyrkkeilyssä. Nykyään Matt on yksi aktiivisimmista BJJ ottelijoista maailmassa, tästä kertoo yli 150 ottelua vuonna 2023. Matt valmentaa ammatikseen Lontoossa ja eri puolilla maailmaa.

Leiri aloitetaan nyrkkeilyllä, perjantaina käydään läpi nyrkkeilyn tekniikkaa ja osio soveltuu erinomaisesti kuntonyrkkeilijöille ja nyrkkeilijöille, mutta myös kaikille nyrkkeilystä kiinnostuneille.

Lauantaina jatketaan thainyrkkeilyllä, tämä osio soveltuu kaikille thainyrkkeilyä harjoitteleville, harjoittelit sitten kunto- tai kilpailumielessä. Harjoitellaan välineisiin thainyrkkeilyn tekniikoita.

Lauantaina on myös kaksi harjoitusta brasilian jiu-jitsusta / lukkopainista, osallistua voi kaiken tasoiset harrastajat. Sopii kaikille mattokamppailusta kiinnostuneille ja erinomaisesti BJJ, lukkopainin ja MMA harrastajille.

Leiri päätetään MMA harjoituksiin sunnuntaina. Matt Inman pitää vapaaottelusta kahden tunnin mittaisen seminaarin jota ei kannata missata. Matt Inmania pidetään yhtenä Britannian parhaista MMA valmentajista.

Perjantai:

18.30 – 20.30 Boxing ( Inman / Korjus )

Lauantai:

11.00-12.30 Thaiboxing ( Matt Inman )

13.00-14.30 BJJ / SW ( Kenny / Inman / Korjus )

15.00-16.30 BJJ / SW ( Kenny / Inman / Korjus )

Juhlistamme 20 vuotta ( iltaohjelmaa )

Sunnuntai:

12.00-14.00 MMA ( Matt Inman )

Koko leiri 60e

Yksi harjoitus 20e

  • 04HELMI
    0 Comments
    TULEVAT PERUSKURSSIT

    TULEVAT PERUSKURSSIT

      Nyrkkeilyn ja BJJ:n peruskurssit helmikuussa 2024   Ryhmämme sopivat kaikille kamppailulajeista kiinnostuneille. Oli tarkoituksenasi sitten kuntoilla omaksi iloksi ja hyödyksi tai edetä kilpailijaksi asti, Kombat Klubin ryhmissä kaikki treenaavat hyvässä porukassa omalla tasollaan ja omien tavoitteidensa mukaan. Alaikäraja 14 vuotta, ylärajaa ei ole. Jos missaat aloittamaltasi kurssilta käyntikertoja, voit jatkaa saman verran seuraavan kurssin

  • Nyrkkeilyn ja BJJ:n peruskurssit syksy 2020

    Ryhmämme sopivat kaikille kamppailulajeista kiinnostuneille. Oli tarkoituksenasi sitten kuntoilla omaksi iloksi ja hyödyksi tai edetä kilpailijaksi asti, Kombat Klubin ryhmissä kaikki treenaavat hyvässä porukassa omalla tasollaan ja omien tavoitteidensa mukaan. Alaikäraja 14 vuotta, ylärajaa ei ole. Jos missaat aloittamaltasi kurssilta käyntikertoja, voit jatkaa saman verran seuraavan kurssin puolella. Lajikohtaisen peruskurssin käytyäsi voit jatkaa treenaamista kaikissa

  • 18JOULU
    0 Comments
    Uusi sinivyö ja korotuksia 17.12.19

    Uusi sinivyö ja korotuksia 17.12.19

    Kombat Klubin kauden viimeiset treenit treenattiin tiistaina 17.12. Vielä ennen kaikkien hyvin ansaitsemaa joululomaa BJJ:n kauden ahkerin treenaaja Matti Ahonen ansaitsi sinisen vyönsä Ironmanin jälkeen painien kaikkia treenikavereita vastaan lopetukseen saakka. Korotuksia vöihinsä ansaitsivat myös Mikko Särkkä 4. natsa purppuraan Jesse Jämsä 3. valkoiseen Mikael Oksanen 2. valkoiseen Tero Lautala 2. valkoiseen Terhi Anttila 1.